Tietoa peliympäristöstä

Manhattan on yksi New Yorkin piirikunta joka on noin 21,5 km pitkä ja 3,7 km leveä saari. Pelin tapahtumat ovat vain ja ainoastaan Manhattanilla, sieltä ei saa poistua. Hahmot ovat voineet muuttaa Manhattanille sen ulkopuolelta esimerkiksi Bronxista.

Suurin osa tapahtumista sijoittuu keskuspuistoon ja sen ympärillä oleville kaduille. Kaikki paikat eivät ole realistisia ja täsmälleen samassa paikassa kun oikeat. Itseasiassa kaikki kaupat, kadut ja rakennukset ovat pelissä aivan kuvitteelisia.

Kaupunki on koko ajan hereillä, se ei nuku koskaan. Koko ajan on liikennettä ja ihmisiä ympärillä. Unhotamatta lemmikki -ja kulkukissoja ja muita cityeläimiä kuten kanit ja myyrät. Rankkurit pyörivät koko ajan pitkin kaupunkia valkoisella pakettiautolla.


Kesällä Manhattanilla on melkoisen kuuma. Keskilämpötila kohoaa yli +20 asteen. Asfaltti kerää paljon lämpöä itseensä ja täten se vielä lisää lämpöä kaupungissa. Sateita tulee melko harvassa, mutta sitten kun sataa niin sataa kunnolla ukkosen kera. Viemärit tulvivat ja kadut täyttyvät likaisesta vedestä.


Talvella keskilämpötila on noin -15 astetta, yöllä lämpötila laskee -20 asteeseen. Kovimmat pakkaset ovat jopa -25-30 asteisia.

Lunta tulee noin metrin verran. Joskus vähemmän, joskus enemmän.

Talvella kaupunki on paljon hiljaisempi, ihmiset pysyttelevät mieluiten sisällä lämpimässä. Kulkukoirilla kun ei ole suojaa niin niiden joutuu hakea lämpöä toisistaan. Ruokakin on aika jäistä niin sitä joutuu muita keinoja käyttäen löytää.


Kevät & syksy ovat runsas sateisia. Silloin saattaa tuntua ettei sade lopu koskaan. Kaupungilla riittää melkoisen paljon töitä viemäreiden tyhjennyksessä. Keskilämpötila vaihtelee paljon; nollasta +10 asteeseen. Voi olla myös pieniä pakkasia -5 asteen lukemissa.

Syksyllä keskuspuito on kaunis alue kun puut ovat aivan punaruskeita ja maa täyttyy niistä kauniista punaisista lehdistä.



Paremmat pelimiljöön kuvaukset löytyvät foorumilta pelialueiden luota. Pelin ympäristöön tutustuu parhaiten pelaamalla! ;)